Uncategorized
Jätä kommentti

Teneriffa

DSC07806

Lasten talvivaatevuoren keskellä istuessani ajatus harhailee viime kevään matkalle Teneriffalle. Kuinkakohan moni on jo varaillut matkan jonnekin lämpimään. Syksyinen etelänkaipuuni alkaa näihin aikoihin kun päivät lyhenevät ja sadetta ja viimaa piisaa päivästä toiseen ja tajuan, että nyt se syksy on taas ihan oikeasti täällä. En aina rakasta syksyä, mutta uskon, että se on hyvinkin tuotteliasta aikaa. Ihminen käpertyy enemmän itseensä ja halu saattaa loppuun kesken jääneitä projekteja palaa takaisin. Halu oppia ja opiskella uusia asioita lisääntyy ja niihin keskittyminen on helpompaa, kun ei tarvitse miettiä mitä kaikkea sitä voisi olla tekemässä kauniina aurinkoisena päivänä. Ehkä se syksy on sitä uudistumisen ja kasvamisen aikaa!

Joskus sen pitkän talven pääsee katkaisemaan etelänlämmöllä ja sekös vasta hyvältä tuntuukin!  Vaikka lomat loppuvat aina liian aikaisin, jää niistä ihanat ja lämpimät muistot ja niihin on kiva palata aina uudestaan ja uudestaan. Juuri nyt olisi ihanaa palata tuonne viimeiseen kuvaan, istumaan pitkän pöydän päähän. Ottaa tuolissa rento asento, hörppiä lasillinen sangriaa, katsella merta ja antaa sen kohista, nauttia hyvästä seurasta ja keskusteluista. Istua pitkään ilman minkäänlaista tarvetta mennä minnekkään muualle. Olla vain, aistit avoinna, nauttia ja olla läsnä 100 %…

DSC07812

DSC07793

 

 

DSC07830

DSC07823

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s